keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Riuulla!

Kiima alkoi aikalailla aikataulussaan 16 vuorokauden kohdalla maanantaina ja eilen soittelin Orimattilaan ja sain ohjeeksi tuoda Mira tänään näytille astutusta varten. Saimme vinkin saapua hyvissä ajoin jos sattuisi niin, että tarvitsisi tilata annos vielä tänään, tilaukset tulee tehdä ennen kahdeksaa. Ai niin Miran sulho Concreto vaikuttaa muuten tosiaan tämän kauden Sammaliston tallin yhteistyökumppanilla KS-tallilla. Olivat päivittäneet oritiedot sivuille ja hyvältä näytti. 

Edellisen matkan traumoja ajatellen lastasimme Miran jo kertaalleen Kuplejan kanssa tässä välissä eikä silloin ollut ongelmia kamuhevosen kanssa. Tänä aamuna aloitimme lastaamisen kuuden aikaan ja stoppi tuli  aikalailla alkumetreillä, puolessa välissä sisälle menoa. Yksitellen jalkoja siirtämällä meni kaurakippoa kohti, mutta työlästä se oli. Ei mitään panikointeja tai ryntäilyjä vain yksinkertaisesti jumitusta. Aikamme töitä tehtyämme päädyimme ottamaan Kuplan vähän houkuttimeksi, Sami vei sen oviaukolle ja tamma tuli sisälle melkein saman tien. Puomit ja sillat kiinni ja aamuruualle. Hetken malttoi syödä, mutta sitten alkoi taas melkoinen metelöinti. Lähdettiin kuitenkin ajelemaan ja rauhoittuikin kohtuullisen hyvin matkan aikan. Oltiin perillä Orimattilassa 7.10 ja päästiin melkein heti pakkopilttuuseen. Ajatus oli lähtökohtaisesti se, että mikäli astutusajankohta on vähänkään lähellä, jättäisimme Miran klinikalle odottelemaan siemennystä. Kun kuljetuskuviossa on haastetta sekä hevosen että kuljettajan järjestymisen kanssa on tuo aika huoleton vaihtoehto. Onneksi tilaa oli ja saatoimme toimia näin. Mutta ensin tilanteeseen - follikeleita löytyi ja olivat vasta 2-3 senttiä kooltaan eli kiimaa kyllä, kuten toiminta on antanut ymmärtää, mutta aivan liian varhaista astutukselle. Leena arvioi, että aikaisintaan perjantaina tai maanantaina oltaisiin niin pitkällä. Klinikalla Mira käyttäytyi niin kuin olisi tutumpikin paikka, oikein siivosti ja asiallisesti - hyvä tyttö.

Lupasivat soitella kun saa hakea pois. Illalla tuli jo tarve kysellä miten siellä on mennyt, mutta yritetään nyt kestää erossa... Ilmoittavat kyllä jos jotain aihetta on.

Kaikki sormet ja varpaat ristiin että saadaan homma kerrasta kuntoon :)

Kuva: Muru sai nimilapun ja jäi odottelemaan tarhausta ja myöhempää sulhon "tapaamista" Kuivike maistui heinää paremmin...
Mira sai nimilapun ja pääsi odottelemaan tarhausta karsinaan. Tarjolla olleita heiniä enemmän maistui olkisilppu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti