sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pohdintaa virusaborttirokotuksesta

Miralla on tänään tiineyspäiviä täynnä 142.

Viiden kuukauden rajapyykki nopean kasvamisen vaiheineen on siis täällä ja on pohdittava virusaborttirokotuksen ottamista. Rokotus, joka annetaan tiineelle tammalle tiineyskuukausien 5, 7 ja 9 kohdalla, tulisi suojata hevosta herpesviruksen aiheuttamalta virusabortilta. Rokote annetaan siis hevosen herpesvirusta (EHV-1) vastaan. Kysymys on herpesvirusten ryhmään kuuluvasta viruksesta, joka aiheuttaa rhinopneumoniitti-nimisen hengitystieinfektion, jonka seuraus tammalla on usein luominen. Luomisen lisäksi varsa voi syntyä kuolleena tai erittäin heikkona.

En toki ole millään lailla rokottamista vastaan ja periaatteessa niin eläinten kuin perheen ihmistenkin osalta sen puolesta, mutta ongelma ja pohdinnan syy on se, että varsinaista virusaborttirokotetta ei ole saatavissa ja rokotuksesta liikkuu argumentteja puolesta ja vastaan. Rokotus tehdään ilmeisesti Resequinilla, jossa on mukana herpesviruksen hengitystiemuoto, mutta se ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa virusaborttia vastaan. Heppalääkäri.fi sivuston Kati Tuominen kertoo rokotteen suojan olevan 80%. Eläinlääkäriemme (Väihkönen & Hiidenheimo) kanssa keskustellessani en ole niin ikään saanut ihan täyttä varmuutta siitä onko rokottaminen nyt suositeltavaa vai ei? Moni puhuu sen puolesta, että riippuu miten paljon hevosen kanssa liikkuu. Toisaalta virusabortti tarttuu todella helposti ja myös oireettomat hevoset levittävät sitä. Itse tartunta tapahtuu joko pisaratartuntana tai luoneen tamman jälkeisten, sikiövesien tai kohtueritteiden välityksellä. Kun tallissa on vain yksi kantava tamma, on riski enemmän tartunnan saaminen toisten, meidän tapauksessamme Kuplan valmennus- tai kisareissujen kautta. Paras suoja olisikin ryhmäimmuniteetti eli tallin kaikkien hevosten, myös ruunien rokottaminen, sanotaan usealla sivustolla.

Rokotteiden haittavaikutuksia hevosilla on samoin kuin ihmisilläkin, edelleen samalla tavoin rokotteista pyritään kehittämään mahdollisimman vähän haittavaikutuksia aiheuttavia. Herpesrokotteen ilmeisen yleinen haittavaikutus on paikallinen ärsytys, johtuen rokotteen öljypohjaisesta tehosteaineesta.

Mitä sinä olet mieltä? Miten sinä tekisit jos tammasi olisi tiine? Mitä sinä aiot oman tiineen tammasi kanssa tehdä?



4 kommenttia:

  1. Meillä tamma rokotetaan herppestä vastaan. Se on aikaisempina tiineysvuosina rokotettu myös, paitsi nyt tämän tämävuotisen "vahinkorakkauden tuotoksen" kanssa. Itse liikun niin paljon monilla eritalleilla ja kilpailuissa, ja tulen vierailemaan tamman luona säännöllisesti, joten vaikka rokote ei kaikkea pahimmassa tapauksessa pelasta, niin se varmuuden vuoksi silti otetaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heidi 😊 varmuuden vuoksi ottamiseen kallellaan olen minäkin. Kun on eka ihan oma varsa tuloillaan riittää pohdittavaa, kiva kuulla kokeneempia!

    VastaaPoista
  3. Hei, löysin blogisi sattumalta ja jään mielenkiinnolla seuraamaan teidän varsaprojektia! Oma tamma tiineenä ja tosiaan ensimmäistä omaa varsaa odotellaan toukokuun lopulla syntyväksi.
    Rokotan omani (itse asiassa ensi viikolle varattu aika) virusaborttia vastaan, vaikka talliltamme ei juuri hevoset muualle liiku. Mutta käyhän tallillla kengittäjiä, eläinlääkäreita ja ihmisiä muilta talleilta. Olen pitänyt rokotusta itse asiassa meidän tapauksessa itsestään selvänää.

    VastaaPoista
  4. Moi Anu, mukava kuulla ajatuksiasi. Meille on tulossa elli tänä perjantaina eli katsomme samalla ultralla että kaikki on masuasukin kanssa kunnossa ja sitten rokotellaan. Ensimmäinen kerta muuten, kun ultrataan meidän kotititallissa. Pakko pilttuutahan meillä ei ole, katsotaan miten tyttö käyttäytyy :) Eilen juttelin asiasta taas yhden odottajan omistajan kanssa joka pähkäili mahdollista luomisen riskiä rokotuksen vuoksi. Kuinkahan yleistä se on?

    VastaaPoista