keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Edelleen tiineenä :)



Väliaikakuulumisten kirjoittaminen on jäänyt vähiin, mutta eilen kävimme jälleen Orimattilassa jossa saimme iloksemme kuulla, että Mira on edelleen tiineenä. :) Seuraavan kerran tulisi piipahtaa paikan päällä kahden kolmen viikon päästä (kyllä, nämä jatkuvat käynnit klinikalla ovat yksi loputtomista rahareiistä varsaprojektissa. Tosin varsinainen "kuluerä" tulee sitten muusta kuin astutuksesta ja sen sellaisesta, sillä varsan kasvattaminen pikku ratsuksi ottaa useamman vuoden).

Hevosella varhaisen tiineyden varsan luominen on yleistä, eikä siitä usein näy mitään merkkejä ulospäin. Siksi on tärkeää pitää säännöllisesti vahtia siitä, että asiat on hyvin. Sillä jos ei olisi ja toiveissa edelleen on pikku-muru, tulisi uusiin astutustoimiin ryhtyä pian, vielä kun astutuskautta riittää. Pidetään siis edelleen sormet ja varpaat ristissä että tiineys etenee hyvin.

Tässä välissä, 13.6. otatin Mirkulta kengät pois, ajatelleen, että saa nauttia laidunkaudesta naturel. Samantien alkoi kuitenkin etusten oireilu, hetken ajattelin, kun epäpuhtaus näkyi enemmän edessä vasemmalla, että olisi satuttanut itsensä laitumella, mutta kun kulku soratiellä laitumelle alkoi olla ihan töpöttelyä, ei ollut epäselvää, että kenkiä tarvitaan. Janne laittoi siis tiistaina eteen kengät.

Nyt kelpaa taas touhuilla myös jotain kunnon eteen. Lupaan laitella jotain kuviakin tässä lomalle jäädessäni. Mutta ensin vähän juhlintaa kasikymppisten merkeissä! Ja sitten jes, LOMA!


ps. lastaus eilisellä klinikkareissulla oli taas mielenkiintoinen. Tonto tuli seuraksi ja odotteli kiltisti traikussa kun Mira teki tenää lastaussillalle. Ennätyspitkä (tiedetään ei mikään pitkä verrattuna tosi ongelmaisiin) lastaus yli puoli tuntia ja liikkeelle. Perillä pyysin sitten Isabelia auttamaan jo valmiiksi ja laitettiin Tonto kyytiin, jonka jälkeen orientoiduttiin tekemiseen ja kappas, likka melkein juoksi kyytiin. Oltaisiinko ymmärretty että tätä nyt tapahtuu säännöllisesti eikä auta pullikoida/ei ole pelättävää?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tiineenä!

Käytiin maanantaina 9.6. klinikalla toteamassa että hyvän kokoinen
pikkuvarsan alku on tuloillansa. JEE! Nyt sormet ja varpaat edelleen
ristissä, että pysyy siellä. Seuraava kontrolli juhannuksen jälkeen.

Tässä vielä isäpapan taidon näytettä. Aikaisemmin laittelinkin että on ollut
vaikea löytää videota, vaikka mielestäni sellaisen kerran löysin, mutta
Eeva-Liisa oli laittanut sellaisen sivuilleen, kiitokset siitä :)


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

1. astutus ja toivottavasti myös kauden viimeinen

Onpas ollut äksöniä kun ei ole ehtinyt tänne edes kertomaan, että Muru tosiaan astutettiin jo perjantaina 23.5.2014, mutta soittelivat vasta maanantaina, että saisi tulla hakemaan kotiin. Olin naisten mökkiviikonloppua viettämässä ja vetoautolla reissussa joten toisaalta ihan hyvä, että vasta maanantaina sai hakea. En huomannut kysäistä Leenalta, että tekivätkö jotain tarkastusta vielä maanantaina vai jäikö muuten vaan viikonlopun yli.

Nyt on Concreton hyväksi kehuttua tavaraa siemennetty ja odotellaan tiineystarkastusta. Murulla olisi se sitten 9.6. Aamu kasia ennen pitäisi taas mennä, että ehditään tilata tarvittaessa lisää spermaa sille päivälle, jos ei ole tiineenä. Ensimmäinen tamma on muuten todettu jo tiineeksi Concretosta (alla).




Meillä oli hakureissulla Kupla mukana kun ajateltiin, että reissulainen tulisi mielummin kaverin kanssa kotiin, mutta toinen tokkasi ensitervehdykseksi Kuplaa kankkuun :D Aikalailla yksi jalka kerrallaan saatiin lastata vaikka kaveri oli kyydissä ja herkkua oli tarjolla. Matka sen sijaan sujui kyllä huomattavasti rauhallisemmin kuin yksin. Jännää tosiaan miten tuosta matkustamisesta on kehkeytynyt jonkinlainen ongelma. Onko nyt pelkästään siitä kenkähaverista josta kerroin vai muuten vaan jostain angstista, mutta ihan uusi juttu meillä.

Aidan takana oli kirjaimellisesti ollut vihreämpää kun sain kuulla kysyessäni oliko Mira osannut käyttäytyä, että oli löytänyt tarhasta jonkun kohdan jossa sähköt eivät olleet toimineet ja nojaillut vissiin aidan nurin vihreämpää tavoitellessaan :D Siellä se murunen odotteli sitten karsinassa ja vähän katsella möllötteli, että nytkö kotio muka?

On se vaan hienoa kun murunen on kotona.
Hepsut pääsivät eilen ensimmäistä kertaa laitumelle harjoittelemaan. Muutama kuva täytyy laittaa.