sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Puolenkuun likan terveisiä

Jo kolmeviikkoa on hujahtanut siitä puolenkuun yöstä jolloin tammavarsamme syntyi. Pirpana sai kutsumanimen Luna, nimi on kunnioitus isälle Ludwig von Bayernille ja yölle jona prinsessa saapui maailmaan, kuunkierrossa puolenkuun yönä.

Palaan myöhemmin puolenkuun likan varsinaiseen nimeen ja vireille laitettuun kiehtovaan rekisteröintiprosessiin. Tarkoitus on myös tehdä postaus veikasta, sillä Consta on kotona ja riemuitsee laitumella kahden orivarsakaverin kanssa :)

Mira on jälleen osoittanut olevansa loisto äiti ja huolehtii pienokaisestaan jämptisti, muttei kuitenkaan ylihuolehtivasti. Ihmiset saavat tulla ja mennä, toiset hevoset saavat katsoa, mutta hieman kauempaa poislukien Milli, joka on Miran mielestä kaikkein epäilyttävin ja saisi pysyä todella kaukana. Kaksikko sai viettää reilu pari viikkoa oljitetussa kaksiossa, mutta nyt he ovat olleet pari viime yötä jo ulkotallin normikarsinassa.

Kavereiksi kesäkuun alussa saapuivat Tikarette ja Diarette, kotoisammin Tikru ja Ruusu (synt. 7.4.2016). Kaverukset ovat päässeet jo laiduntamaan yhdessä ja homma toimii kivasti. Tikru ei kummoisemmin ole kavereiden eikä Ruusunkaan perään. Tänään nelikko pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen laitumeen ja siellä ne laidunsivat yhdessä sumpussa ja Ruusu-kaveria tuntui kiinnostavan Mira ja Lunan kovasti, vielä eivät varsat kuitenkaan ole tehneet suoranaista lähempää tuttavuutta vaan tyytyvät tarkastelemaan toisiaan matkan päästä. Laidunkatosta pystytetään uudelle laitumelle ja tarkoitus on, että nelikko alkaa olla myös öitä ulkona. Viime kesänä tähän aikaan tammat ja varsat olivat jo ulkoilleet useamman viikon yötä päivää.

Nyt kuitenkin annetaan kuvien (kuvaaja Anne Helppi) kertoa ensimmäisten kolmen viikon tarinaa. Väriä tässä mietimme, harjassa on tummaa, mutta häntä on vaalenemaan päin, kaviot vaaleat ja harjassakin pukkaa vaaleampaa, ettei vain tulisi rautiasta kuitenkin? Mitä Sinä olet mieltä?

Ensimmäinen setti kuvia on otettu 13.6. eli Luna on kuvassa kahden päivän ikäinen.


Jos on nätti tytär niin on nätti äitikin. Ihanat murut.

Miralla täysi työ pysyä Lunan vauhdissa kun
ei uskalla päästää kirmailemaan yksinkään!

Vauhtia, vauhtia!

Osaann kyllä jarruttaakin, enkä enää painele aitojen läpi,
kuten ensimmäisinä kertoina

Tätä ylöspäin menoa on harjoiteltu jo sisällä, tän mä osaan!

Jihaa!

<3

Ravi on oikein joustavaa ja lennokasta, mutta kameralle
ei tallentunut aivan parhaita askelluksia

Kattokaa, kaikki jalat ilmassa!

Kaulassa riittää ;)

Toinen setti kuvia on otettu ensimmäisellä kertaa laitumella ja päivä on 20.6.2016 eli Luna on kuvissa yhdeksän päivän ikäinen nuori neiti. 

Riimukin on saatu päähän ja tyttö on niin nättinä

Suu mutrussa, hauska tuo alahuulen valkoinen väritys

Oon niin nähny, et äiti saa tällai jotain hyvää


Lunan vauhti on joko tosi kovaa tai sit ihan hissukseen

Jihaa! Korkea heinä suorastaan kutsui pomppimaan!

Hetki paikallaan

... ja taas jatkuu riekkuminen!



Äitin kanssa kierrettiin reunoja pitkin
Välillä sujui pari askelta ravia



Tutkittavaa riittää


Ja heinän yli ei oikein meinaa nähdä, niin pitää vähän kuikuilla


Takaisin talliin mars, veli ja sen kaverit seuras tarkkana.
Äitillä oli kova tarve suojella mua, vaikka ne nyt vaan oli uteliaana.

Consta - veikka

Constalla oli kovasti asiaa niin äidille kuin siskollekin!

Tässä lopuksi vielä videotunnelmia tämän päiväiseltä uuden laitumen katsastukselta


Reippaan ja utealiaan puolenkuun likan kasvua ja kehitystä on kyllä ilo ja etuoikeus seurata!

2 kommenttia:

  1. Minusta varsan väri näyttää selkeästi ruunikolta. Oma ponini syntyi suunnilleen samanvärisenä ja siitä tuli tummanpunaruunikko. En tiedä, miten vahvasti ruunikon sävyt periytyvät, mutta ehkä kahdesta punaruunikosta on kuitenkin todennäköisempi tulla tavallinen prn eikä tummaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Aika todennäköistä se on noilla vanhemmilla. Jotenkin tää on vain blondimpi kuin veljensä Consta varsana jolla myös isä ruunikko. Constasta tuli kyllä perus punaruunikko. Eikös noista rautiaista tammoista olla jotain kyseenalaista mieltä, joten ehkä parempikin ettei :D

      Poista