tiistai 24. helmikuuta 2015

Kevättä ja varsomisvideoita


Mistä tietää, että kevät oikeasti on täällä? No tietenkin siitä, että hevosesi karvoja löytyy joka paikasta ja että niitä todella lähtee KASOITTAIN. Jotenkin tähän tyyliin:



Miran huuli oli ajoittain melkein maassa asti ja asennot mitä mielenkiintoisempia kun mamma nautti täysin siemauksin tuon kasan irti jynssäämisestä! Taisin aikaisemminkin kirjoittaa siitä, että Mira kasvattaa talvikarvansa jo hyvissä ajoin ja että se ei ole kepeimmästä päästä. Jos karva tuleekin  aikaisin se myös sitä lähtee, tänä vuonna ollaan kyllä ennätysajassa, en muista, että helmikuulla oltaisiin aiempina vuosina oltu näin "keväässä". Karvanlähtöaikana lutuinen rotuyksilöni näyttää lähinnä kapiselta kaakilta! Onneksi rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu kaunis joutsen. Ihana punaruunikko murunen.

H-hetken ollessa aina vaan lähempänä synnytyksen vaiheet ja kulku kiinnostavat kirja- ja muuna viisautena entistä enemmän. Viikonloppuna yritin löytää netistä joitakin livekameroita joissa varsominen olisi luvassa hyvin aikaisessa keväällä, muttei tärpännyt. Enkä kyllä ihan päässyt kiinni sivuston logiikkaankaan. Livekamerasta puheenollen oma kamerahankinta on sekin vielä vaiheessa. Taidan yrittää viikonloppuna etsiä muutaman ulkotiloihin (=talliolosuhteisiin sopivan) soveltuvan mallin ja kysyä konsultaatiota kollegalta töissä. Ajatuksena se, että voisi seurata tilanteen kehittymistä etäämmältäkin esim. Puhelimen kautta ja toisaalta se, ettei tarvitsisi häiriköidä heppoja tallissa vaan voisi valvoa tilannetta omasta sängystä käsin yöaikaan. 

Gentin yliopistolla on varsominen- DVD josta löytyy sekä normaalia videota että animoitua kerrontaa. Pätkiä näistä kaupallisesti myytävistä videoista löytyy netistä, tässä niistä yksi. Tuossa myytävässä DVD:ssä on ns. normaalisynnytyksen lisäksi kuvattu erilaisia ongelmatilanteita ja varsan maailmaantulon virheasentoja. Harkitsen tilaavani. Olen paljon miettinyt, että mitenhän sitä osaa tuossa tilanteessa oman hevosen kanssa olla rauhallinen ja harkitseva, tilanteen sitä vaatiessa. Yksi pitkä ja paljon katsottu varsomisvideo on tämä  monenlaisia videoita tuntuu olevan ja aina tilanteesta toki riippuu pitääkö ihmisen puuttua tapahtumiin, mutta tuossa videossa, vaikka ihminen on läsnä, kuvaa ja rauhoittelee tammaa, tammalla on kuitenkin hyvät puitteet ja rauha toimia ilman turhaa häirintää.

Tätä videoperehtymistä pitää jatkaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti